Maassamme ja kaupungissamme asunnottomuus on sosiaalinen ongelma, joka koskee hyvin konkreettisesti ja kipeästi liian monia kansalaisia. Vuoden sisällä ei ole saatu aikaan mitään todella huomattavaa asian parantamiseksi. Asunnottomuus ei ole tuntuvasti vähentynyt.
Pääkaupunkiseudulla on noin 4000 asunnotonta, Helsingissä 3100. Näistä on naisia 650. Heinäkuussa saimme kyllä lukea Helsingin rakentavan 800 tukiasuntoa eri puolille kaupunkia kolmen vuoden aikana, mutta samalla mainitaan että suunnitelmiin saattaa tulla muutoksia.
Tuettu asuminen auttaa tietyssä elämäntilanteessa, mutta tilanteet muuttuvat. Jatkossa moni kykenisi asumaan itsenäisesti, mutta löytyykö sitä omaa kotia, se onkin eri asia. Samaan aikaan kiinteistöviraston tonttiosasto vaatii tonttivuokrien suurkorotuksia, jotka nostaisivat jo nyt korkeat vuokrat pilviin. Tähän asukkaat ovat vastanneet kansanliikkeellä tyyliin ”rajansa kaikella”.
Tällä hetkellä finanssipolitiikassa kuohuu, mikä vaikuttaa asuntoasioihinkin. Aika näyttää, kuinka käy.
Epäsosiaalista on myös omistusasumisen painottaminen. Pätkätöiden yleistyminen ja pakko liikkua työn perässä lisää vuokra-asuntojen tarvetta. Etenkin yksinäisille sopivista yksiöistä on huutava pula. Toisaalta isompia asuntoja on tyhjillään, koska ne ovat sikakalliita. Markkinoiden vapaus ei ole johtanut kilpailuun, joka olisi hillinnyt kustannusten nousua.
Nyt kaupungin johto on keltään kysymättä antanut alehintaan tontteja rakennusliikkeille, jotka voivat suurella voitolla myydä tontteja ja asuntoja eteenpäin. On luotu hyvä pohja grynderien temmellyskentäksi ja annettu mahdollisuudet tonttikeinotteluun. Markkinavoimat jylläävät ja siinä menossa asunnoton kansalainen totaalisesti unohdetaan.
Tämmöistä menoa emme hyväksy. Vaadimme kohtuuhintaisia asuntoja, joita ei saa jättää markkinoiden armoille. On palattava arava-järjestelmään joka on markkinaehtoista parempi. Ja kaupungin on pidettävä aravarajoituksista vapautuvat vuokratalot itsellään. Kuntien ei pidä myydä tonttimaata gryndereille. Keinottelijat kuriin. Sen sijaan kuntien omaa vuokra-asuntotuotantoa on lisättävä. Ja lunastusoikeutta on käytettävä rohkeammin. Keinoja kyllä löytyy, jos on todellista poliittista tahtoa.
Emme usko valtapuolueiden korulauseisiin ja vaalilupauksiin kuntavaalien alla. Ne ovat kyllä asunnottomienkin parhaita ystäviä mutta syövät sanansa jo 27. päivänä, heti vaalien jälkeen. Älkää uskoko tekään. Meno jatkuu samana, jos äänestätte samaa pientä eliittijoukkoa. Eikö se jo ole, hemmetti soikoon, nähty. Eikö olisi jo korkea aika saada ihmisten enemmistön ääni kuuluville?
Toivo on muutoksessa. Äänestäkää rohkeasti uusia kasvoja! Valtuustoon on ehdolla aktiivisia kansalaisia, jotka ovat sitä mieltä että kaupunki kuuluu asukkaille, ja että kaikille asukkaille kuuluu myös oma koti. Näille arjen asiaintuntijoille asunnottomuus on tuttua läheisen kautta tai jopa itse koettuna.
Vaadimme arvostusta asunnottomille ja lisää asuntoja. Se ei kerta kaikkiaan ole eikä saa olla rahasta kiinni. Helsinki ja koko maa on nyt vauraampi kuin koskaan. Asuntopolitiikkaa ei saa hoitaa pelkästään pankkien ja maanomistajien etuja palvellen. Kautta aikojen rikkaimpana aikana ei voi sietää tällaista häpeäpilkkua.
Ihmisen ainutkertaista elämää on kunnioitettava!
