Luin asukki- lehdestä Carole Brädyn jutun Tankan malliin toimivan Sand- tukimuodon asuntolassa asuville asukkaille. Tästä tuli olo että tämähän on jotenkin tuttua asiaa. Tulvahti muistot mieleen naisten asuntolassa viettämästäni ajasta, josta on jo aikaa. Vietin siellä kuusi kuukautta.
Ne muistot eivät ole pelkästään ikäviä. Eikä toimettomuuden, eikä toivottomuuden muistoja.
Tämä perustuu väitteeseen että sielläkin voi toimia omien ja yhteisten asioiden eteen. Sen mahdollisti siellä toimiva asukastoimikunta, jonka puh.johtaja lähestyi minua melko nopeasti kysymällä ”kiinnostaako” No, totta kai! Muistan ajatelleeni ”tällainen sisältäpäin/ alhaaltapäin lähtevä toiminta on upeata. Meidän oma juttu. Järjestäydyttiin, syntyi aktiivi ydinjoukko. Asioita alkoi nousta pintaan, ja tunteita, kuten arvata saattaa. Vilkas keskustelu syntyi epäkohdista., mitä voisi muuttaa ja tietenkin se miten enemmän saataisiin jengiä mukaan. Talossa asui erinäinen ihmisten kirjo. Oli työssä/ kurssilla käyviä. eri addiktioiden kanssa kamppailevia sekä myös etnisiä ryhmiä. Pyrimme lähestymään henk.kohtaisesti asukkaita, myöskin rustasimme aloitelaatikon. Huomasimme sen että anomyymina on helpompi tuoda asiansa julki. Monikulttuurisuus toi ilmiöitä joita ei olisi suonut. Suvaitsevaisuus on näissä puitteissa todella tärkeätä, jo yhteisöllisyyden kannalta. Sitähän peräänkuulutimme.Asuntola oli meidän koti, ja halusimme luoda sen hengen mukaisen olotilan, ihan pienilläkin asioilla saa sitä aikaan
Niitä pieniä arjen parannuksia tapahtuikin, se aloitelaatikko toi jopa ihan hauskoja kikkoja.
Toimimme talon perus- sääntöjen mukaan. Ei ryypätty, eikä tuotu vieraita kuin sen sallimilla ajoilla.
Olosuhteisiin nähden voin sanoa että se oli tosi hauskaa, ihan oikeesti! Säännöllisin jaksoin pidimme kokouksia jossa myös talon edustaja oli mukana, joka taasen välitti tuntojamme ja toivomuksiamme eteenpäin. Pyynnöistä huolimatta johtajatar ei katsonut aiheelliseksi saapua paikalle. Johdon eristäytyminen asukkaista ei tosiaankaan auta talon hengen ja siihen kuuluvan yhteisöllisyyden jaloa hyvettä. Sekä olisi helpottanut monta asiaa, ihan arjen käytännön asioissa. No, kyllä asiamme perille menivät, koska palaute oli usein kielteinen ehdotuksiimme, vaikka olivat käyttökelpoisia!!
Ole realisti, vaadi mahdottomia, oli eräänlainen mottomme .Kunnes tapahtui konflikti- tilanne, jonka johtajatar itse aiheutti. Suoranainen epäammattimainen hyökkäys paria asukasta kohtaan. Reagoimme viivyttelemättä, asianmukaisesti virkateitse. Marsimme Assoon peräämään kuka tai ketkä hoitaa meidän asiaa, ja oikeuksia. Kyllä oli tiedon saanti vaikeaa, kukaan ei tuntunut tietävän edes omia vastuualueitaan. Emme perääntynet, vaan teimme kovan työn.Panimme kaiken likoon että saatiin virallinen valitus kyseisestä asiasta asuntolan johtokunnalle. Kyllä se siellä jotenkin käsiteltiinkin, koska tuli virallinen palaute.Malliin ettei ole todellista aihetta ryhtyä toimenpiteisiin valitusta koskenutta henkilöä kohtaan.Olisi siinä paikassa anteeksipyyntö ollut paikallaan!
Emme kyllä liikoja odottaneetkaan, olimme toimineet oman oikeudentajun saattelemana, ja olimme tyytyväisiä aloitteellisuuteemme. Ja, huomasinko hiukan vaivautuneisuutta johtajan olemuksessa tämän episodin jälkeen, ikään kuin olisi ollut! Lähdin pian talosta, sitä ennen puhuimme aika avoimesti, ja hän oli kohtelias. Minulla ainakin oli puhdas omatunto, en ollut tehnyt mitään väärää.
Huoli oli jo lähtiessäni, jatkuuko asukastoiminta, ja yleensä mietin jaksaako he siellä pitää huolta asioistaan, toisistaan! Kun jäi tunne ettei kukaan oikeesti välitä näistä kanssasisarista.. Moni oli puhunut luottamuksella asioitaan, ne tulivat mukanani, uniini.Usea ei saa omaa kotia niin nopeasti, kuin minä, jotkut ei koskaan.On luotu vääristyneitä stereotypioita asuntolassa asuvista, väitän kuitenkin että potentiaalia kyllä löytyy. Huoli onkin, pääseekö näiden ääni asuntoloissa kuuluville.Asunnottomuus on sosiaalinen ongelma. Moni syyllistää itse itseään siitä, sekä ulkoapäin tuleva syyllistäminen ja arvostuksen puute. Mitä se tekee? Se vie kaiken toivon. Se surettaa ja suututtaa.Ihmisen ainutkertaista elämää on kunnioitettava. Vaatii Kirsti Kangas
